Mannerheimin viestiyhteydet...
-
Lehtileike eversti U.A. Käkösen lausumasta. -
Kuvassa eversti R.H. Hallamaa ja majuri U.A. Käkönen -
Stalin ja Shaposnikov
U.A. Käkösen “Miehityksen varalta”/Otava 1970
Kirja on saatavissa usemmastakin antikvariaatista.
Postia Erkki Hautamäeltä.
Eversti U.A. Käkönen tiesi (radiotiedustelu-upseerina) Mannerheimin yhteyksistä Moskovaan /sähkeet ja kirjeet/Vilho Tahvanaisen osuuden/ sekä tehtyjen päätösten perusteet.
Käkönen puhui venäjää. Hän oli II-sotilasasiamiehenä Moskovassa 1940 – 1941.
Mannerheim luotti Käköseen, Toinen “luottomies” päämajassa oli kenraali A.F. Airo (“vaikeneva kenraali”)
Lainaus Käkösen kirjasta “Miehityksen varalta” IX kappaleesta.
Valvontakomission puhelinkuuntelu
“Historian tutkijoille, jotka etsivät vain arkistoista totuutta tuon ajan tapahtumista, haluaisin sanoa, että se on täysin toivoton yritys. Papereista ei kaikki selviä, Niitten henkilöitten joukko, jotka lopulta vastasivat maamme valitsemasta suunnasta, on varsin pieni. He eivät luopuneet vastuusta virkansa menetettyäänkään. vaan jopa ns. sotaan syyllisiksi tuomittuina vankilastakin käsin auttoivat kulloinkin vastuussa olevia neuvoillaan. He eivät halunneet kiitosta. He tekivät työtä edelleen Suomen hyväksi, ehkä miettien tekemiään virheitä, mutta silti vastuunsa tuntien ja sen myös rehdisti kantaen.
Samalla haluaisin esittää halveksumiseni ja inhoni niitä tuulenhaistajia kohtaan, jotka Saksan tappion ensimmäiset merkit havaittuaan lähtivät isänmaan petturin tielle, hakemaan omia yhteyksiään viholliseen vamistaakseen siten ensikädessä oman tulevaisuutensa ja pinnalla pysymisensä. Nämä henkilöt eivät olleet suinkaan tunnettuja kommunisteja, koska nämä kaikki istuivat turvasäilössä, vaan kokonaan muita pyrkyreitä, jopa varsin tunnettuja kapitalisteja, jotka tähän saakka olivat liehitelleet Saksaa. Joillekin näyttää oma elämä ja omaisuus olevan kultaakin kalliimpi, puhumattakaan isänmaasta. Tuskimpa he edes tajuavat käsitettä isänmaa, siltä ainakin tuntui, kun luki ilmoituksia näitten henkilöitten yhteydenpidosta valvontakomissioon.
Rehelliset kommunistit tekivät isänmaan hyväksi paljon enemmän kuin nämä”suklaakieliset” kiipijät."
Näin eversti U.A. Käkönen v. 1970.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kalevi K. :"Niitten henkilöitten joukko, jotka lopulta vastasivat maamme valitsemasta suunnasta, on varsin pieni."
Kun olen kuunnellut isäänsä Ragnar Nordströmiä 12-vuotiaana lapsena sodassa auttaneen Martti-Ragnar Nordströmin kertomuksia sodan ja myös sodan jälkeisen ajan tapahtumista, olen suositellut hänelle kirjan kirjoittamista kokemuksistaan.
Kristillisen kasvatuksen saaneena ja syvästi kristittynä hän ei kuitenkaan tätä halua. Hän on samaa mieltä, kuin oli kristitty isänsä, jolta Mannerheim sodan päätyttyä kysyi kuka oli ylipäällikö sodassa. Kun Ragnar Nordsrön ei ollut ensin vastannut, Mannerheim oli kysynyt asiaa häneltä vielä kaksi kertaa, jolloin Ragnar oli vastannut, että "Jumala oli". Mannerhein oli vastannut, että "Niin, Jumala oli, Jumala oli, Jumala oli."
Olen sanonut Martti-Ragnarille, että voisin kuunnella hänen Suomen reaalihistoriasta kertovia tarinoitaan viikkokaudet syömättä ja juomatta. Olen todella iloinen siitä, että meillä on ollut mahdollisuus tutustua yhden Suomen vaikutusvaltaisimman henkilön eli Ragnar Nordströmin poikaan Martti-Ragnariin, josta yhteisten keskusteluhetkiemme jälkeen on tullut silmissämme yksi arvostetuimmista suomalaisista todellisista sankareista.
"Samalla haluaisin esittää halveksumiseni ja inhoni niitä tuulenhaistajia kohtaan, jotka Saksan tappion ensimmäiset merkit havaittuaan lähtivät isänmaan petturin tielle, hakemaan omia yhteyksiään viholliseen vamistaakseen siten ensikädessä oman tulevaisuutensa ja pinnalla pysymisensä."
Hannu Rautkallion sekä Lasse Lehtisen mukaan näihin takinkääntäjiin lukeutui Kekkonen.
Ei yksin U.K.K ... Kyseessä oli Rauhanoppositio
Lähde, Juhani SUOMEN Kekkosen kelkankääntö: http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/03/kekkose...
Kolmenkymmenenkolmen kirjelmä oli 33 niin sanottuun rauhaopposiotoon kuuluneen, pääasiassa ruotsinkielisen tai SDP:n vasemmistosiipeen kuuluneen poliitikon allekirjoittama kirjelmä joka luovutettiin jatkosodan aikana 5.elokuuta 1943 presidentti Risto Rytille. Kirjelmässä esitettiin allekirjoittajien huoli Suomen tulevaisuudesta sekä huonontuneista suhteista Yhdysavaltoihin ja esitettiin toivomus että hallitus ryhtyisi mahdollisimman nopeasti toimenpiteisiin rauhan saavuttamiseksi ja Suomen irrottamiseksi sodasta.
Rauhanopposition toiminta sai alkunsa tammikuussa 1943 ruotsalaisen Nyliberala studentförbundetin jäsenten keskuudessa. Oppositio halusi että Suomen hallitus aloittaisi rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa ja irtautuisi sodasta jo ennen syksyä 1943. Opposition edustajat harkitsivat jopa varjohallituksen perustamista Lontooseen ja Tukoholman käyttämistä tällöin väliasemana. Rauhanoppositio laajeni pian muihinkin poliittisiin ryhmiin ja siihen kuului lopulta muun muassa SAK:n puheenjohtaja Eero A. Wuori, K.A.Fagerholm, Sakari Kilpi,Sakari Tuomioja, Urho Kekkonen, Åke Gartz, J.O.Söderhjelm, Ralf Törngern, Nils Meinander ja C.O. Frietsch.
Kolmenkymmenenkolmen kirjelmä oli rauhanopposition huomattavin hanke vuoden 1943 aikana. Kirjelmän laatijat olivat Huvfudstasbladetin entinen toimittaja ja Valtion tiedotuslaitoksen apulaispäällikkö Nils Meinander, kansanedustaja Atso Wirtanen, lakitieteen tohtori C. O. Frietsch ja rehtori Laurin Zilliacus. Kirjelmän allekirjoittivat seuraavat henkilöt:
Gunnar Henriksson, kansanedustaja
Ernst von Born, kansanedustaja
Ernst Estlander, kansanedustaja
C. O. Frietsch, kansanedustaja
Ragnar Furuhjelm, kansanedustaja
Uuno Hannula, kansanedustaja
L. A. Heljas, kansanedustaja
J. L. Jern, kansanedustaja
Sylvi-Kyllikki Kilpi, kansanedustaja
Gottfried Lindström, kansanedustaja
Mauno Pekkala, kansanedustaja
M. Peltonen, kansanedustaja
Yrjö Schildt, kansanedustaja
Ralf Törngren, kansanedustaja
Yrjö Welling, kansanedustaja
K. J .Wenman, kansanedustaja
Atos Wirtanen, kansanedustaja
Väinö Voionmaa, kansanedustaja
John Österholm, kansanedustaja
Henrik Antell, toimittaja
Gunnar Henriksson, toimittaja
Eirik Hornborg, toimittaja
Frans Keränen, toimittaja
E. Sundquist, toimittaja
Fredrik Valros, toimittaja
Kurt Antell, fil.maist.
Arvo Inkilä, fil.maist.
Yrjö Kallinen, osastopäällikkö
J. W. Keto, kaupunginjohtaja
Hugo E. Pipping, professori
Yrjö Ruutu, fil.tri, rehtori
Laurin Zilliacus, fil.tri
Arvi Turkka, kansanedustaja
Tässä "kahden varjohallituksden" O.W. Kuusisen Terijoen hallituksen ja mahdollisen Tukholman varjohallituksen välimaastossan eversti U.A. Käkösen mainitsema pieni ryhmä joutui operoimaan sotilaallisen ratkaisun Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi ... maailmansodan sekavimmassa vaiheessa.
Rauhanopposition adressi luovutettiin presidentti Rytille 20.8.1943. Kirjelmä ilmestyi vastoin salassapitolupauksia heti tukholmalaisen Dagens Nyheterin palstoille.
Liittoutuneiden Moskovassa 3.11. 1943 pitämässä ulkoministerikonferenssissa vaadittiin Saksan ja muiden akselivaltioiden sekä Saksan vasallivaltioiden ehdotonta antautumista. Stalin piti puheen, missä mainitsi Suomen luetellessaan Saksan vasallit.
Ulkoministeri Ramsay tulkitsi tilanteen niin, ettei Suomelle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella katkeraan loppuun asti.On syytä muistaa, että Suomi kärsi vakavasta elintarvikepulasta ja oli täysin riippuvainen Saksan vilja-avusta.
Rauhanopposition voidaan nähdä vaikeuttaneen Suomen jo ennestäänkin äärimmäisen vaikeaa tilannetta antaessaan kesällä 1943 väärän signaalin maamme puolustustahdosta.
Heh heh. Rautkallion isä oli sodan jälkeen Miehikkälän vankileirin upseerivankien joukossa. Rautkallion primitiivisenä motiivina on henkilökohtainen kosto: isänsä kohtelusta sodan hävinneessä Suomessa.
Todellisuudessa näihin takinkääntäjiin lukeutui J.K. Paasikivi, joka syksyllä 1941 kirjoitti juhlapuheen Leningradin hallituksen kunniaksi jo ennakolta. Paasikiven juhlapuheen teksti julkaistiin suomalaisen Historia-lehden joulukuun numerossa vuonna 2011. J.K. Paasikivi kirjoitti välirauhan aikana Moskovasta presidentti Rytille: "Jos me tämän maan intressipiiriin jäämme, on se meille kuolema, koska se ei sovi meille vaan tappaa meidät."
Professori Tuomo Polvisen Paasikivi-elämänkerran osa 4. 1944-1948, sivu 177. Pääministeri J.K. Paasikivi pauhasi syksyllä 1945 Hjalmar Procopélle seuraavasti:
"Procopén korostaessa Suomen laillisen oikeuden puolustamisen tärkeyttä hän sai kuulla pitkän esitelmän pelkäksi tuulentuvaksi muuttuneen pienten kansojen oikeuden mitättömyydestä. Yleispätevänä normina oikeus jäi leijumaan ilmaan vailla käytännön merkitystä. Suurvalloilla oli omat kehityslakinsa, joiden mukaan ne kasvoivat ja toimivat. Niin muodoin oli täysin yhdentekevää, mitä Suomen kansa ajatteli, koska määrääväksi osoittautui ainoastaan se, mitä Venäjä halusi ja tahtoi turvallisuutensa varmistamista varten.
Keskustelun siirtyessä sodan aikana tehtyihin ratkaisuihin Paasikivi tuli lähes hysteeriseksi karjuen lyhytnäköisyyttä koskevia syytöksiä, jotka kohdistuivat 'kaikkiin teihin, jotka ovat johtaneet maan kohtaloita'. Procopén hiljainen huomautus, että keskustelukumppani oli aikanaan itse kannattanut tuota politiikkaa, jäi vaille huomiota.
Pääministerin mielestä Suomen olisi pitänyt alusta lähtien asettua Venäjän puolelle. Joutuminen Saksan ja Neuvostoliiton taistelutantereeksi, kaupunkien tuhoutuminen ja maan miehittäminen venäläisin joukoin eivät merkinneet mitään sen rinnalla, että olisi päästy voittoisan Stalinin rinnalle. Tulevaisuudessa piti aina noudattaa itäisen naapurin politiikkaa."
Urho Kekkonen, Aaro Pakaslahti ja Kaarlo Hillilä sulkeutuivat Stalingradin katastrofin jälkeen kolmeksi päiväksi hotelli Pohjanhoviin käymään jaakobinpainia Suomen suunnasta. Kolmikko tuli siihen johtopäätökseen, että Saksa häviää sodan ja että Suomen on sopeuduttava siihen tosiasiaan.
Sotakabinetti ja Mikkelin päämaja pitivät Stalingradin katastrofin jälkeen Mikkelissä kevättalvella 1943 yhteisen tilanteenarvointikokouksen, jossa päämajan tiedustelujaoston päällikkö eversti Aladar Paasonen totesi, että Saksa häviää sodan ja että Suomen on syytä päästä eroon sodasta.
Eversti Aladar Paasonen, legendaarinen radiotiedustelupäällikkö eversti Hallamaa ja Suomen armeija nuorin eversti, Tienhaaran torjuntataistelun voittaja Alpo Marttinen poistuivat Suomesta monien muiden upseerien joukossa välirauhan alkuvaiheissa.
Koville ottaa koiraan poikiminen. Saksan todellisuus paljastui suomalaisille vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kuuden miljoonan juutalaisen tuhoaminen ensin ampumalla, sitten kuorma-autojen pakokaasulla ja lopuksi saksalaisen tehokkuuden taidonnäytteellä: tuhoamisleireillä, kaasukammioilla ja polttouuneilla.
Saksan kommunistien, sosiaalidemokraattien ja ay-aktivistien sulkeminen satoihin keskitysleireihin heti natsien valtaannousun jälkeen. Gestapon laatimat pidätys- ja teloituslistat olivat valmiina aina, kuin Saksa miehitti uuden maan vuosina 1939-1941.
Venäläisten sotavankien nälkään näännyttäminen. Miljoonien itäeurooppalaisten siviilien ja venäläisten sotavankien kuljettaminen pakkotyöhön Saksan asetehtaisiin.
Natsijohtajat tuomittiin suursotarikollisina. Se ei tarkoittanut suursotaa vaan suurrikollisuutta. Hyökkäyssota, tuhoamissota ja rikokset ihmisyyttä vastaan.
Suomen armeija torjui Wehrmachtin ja Luftwaffen tuella puna-armeijan strategisen iskun Suomeen ja Stalinin pyrkimyksen irrottaa Suomi sodasta ja miehittää Suomi. Sen jälkeen saksalainen jalkaväkidivisioona, saksalainen rynnäkkötykkiprikaati ja lento-osasto Kuhlmeyn Stukat, hävittäjäpommittajat ja hävittäjät siirrettiin Viron rintamalle. Professori Jaakko Paavolainen kertoo Tanner-elämänkertansa osassa 4, että Tanner ja Mannerheim olivat marsalkan salonkivaunun vierellä Pitäjänmäellä, kun lento-osasto Kuhlmey lensi jyristen Helsingin yli kohti Viron rintamaa.
Paska reissu mutta tulihan tehtyä. Kesän ja syksyn 1941 riemusota muuttui katkeraksi vetäytymiseksi ja Karjalan luovuttamiseksi lopullisesti ryssille. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.
Presidentti Ryti ja J.K. Paasikivi uskoivat kesällä 1941, että Saksan avulla Suomi pääsee eroon Venäjän painostuksesta ainakin 100 vuoden ajaksi. Toisin kävi.
Marsalkka Shaposnikov, eli “Irina”
Vilho Tahvanaisen v, 1971 julkaisemassaan kirjassa “Erikoistehtävä” Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932 – 1949, esittämät Mannerheimin yhteydet koodihenkilöiden kautta Staliniin Suomen virallisessa historiankirjoituksessa halutaan kiistää vielä 2010-luvulla ja vaikka arkistojen lukot ovat auenneet.
Erkki Hautamäki on “Suomi myrskyn silmässä” -tutkimuksissaan saanut arkistotiedot mm. koodinimi “IRINAN” henkilöstä, eli Marsalkka Boris Mihailovits Shaposnikovista.
Laajemmin Shaposnikovin henkilökuvasta: http://www.promerit.net/2012/05/marsalkka-shaposni...
Minulla ei ole asiaan liittyvää tietoutta, mutta olen kokenut, että kirjoittaja Kannus esiintyy ansiokkaasti sitoutumattomana, jolle historian selvittäminen on mieli puuhaa. Ja kirjoitettu historiahan on aina valintaa, usein vinoa, jos ei sitten ole ihan keksittyäkin seassa.
Edelliseen viitaten annan yhden linkin, joka voi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta, tuleviin kirjoituksiin:
http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Sota/Vilho_Tahva...
KIITOS HUOMIOSTA.
Postaamasi linkin tauastahenkilön tunnistan seitseman (7.) vuoden takaa. Perusteellinen keskustelu käytiin Promerit.netin wanhassa foorumissa, jossa kiistakirjoittelussa Leo Mirala-nimistä henkilöä ravisteltiin aikalailla.
Valitettavasti Mirala suuttui kiistelyn osalta niin, että määräsi omat kirjoituksensa poistettavaksi keskusteluketjuista; toisaalta foorumin tiedostot tuhoutuivat palvelimelle suunnatussa hakkerihyökkäyksessa, joten tekstit ovat bittiavaruudessa.
Erkki Hautamäen hallussa oleva Vilho Tahvanaisen arkiston viisi (5) mappia toistavat sisältönsä osalta aivan muuta mitä Mirala väittää.
Olen ollut lädnä kun Tahvanaisen arkiston (Mannerheimin Suvilahti 32 kansioiden) asiakirjat, dokumentit, kartat ja kolmen (3) kirjan alkuperäiset käsikirjoitukset reprokuvattiin sivu sivulta ja ne on turvallisesti tallessa.
Eipä silti, kukin tulkoon uskossaan autuaaksi. Aika-ajoin tuota linkkiä minulla esitellään. En katso tarpeelliseksi kummemmin sitä kommentoida. Minä luotan siihen mitä olen omin silmin nähnyt ja käsissäni pitänyt.
Olen myös ollut läsnä kun Vilho Tahvanaisen sodan aikainen alainen, ja sodan jölkeen Tahvanaisen esimiehenä toiminut res. luutnantti, ekonomi Gert Biese antoi neljän tunnin videohaastattelun kotonaan Karjaalla. Sekin video on julkaistavissa.
Se siitä.
Jos Kalevi on hakemassa netin kautta factatietoa Mannerhimiin liittyen,
niin hän on oikealla asialla. Veikkaan että Kalevi on suunnitellut kirjoittavansa Marskin elämästä omaa versiota Mannerheimin elämästä sekä
hänen Päämajan aikaisesta elämästään. No, se on kunnioitettava tavoite. Mutta Marskin elämä on jo kaikkien valveutuneiden Suomalaisten tiedossa.
Toleranssi hänen tietojensa oikeellisuudesta on turhaa kaivaa, koska saivartelu Mannerheimin elämän historiasta on täysin turhaa. Hän on Suomalaisille sankari, eikä sitä kukaan pysty murtamaan, ellei itse halua pilkan kohteeksi.
Veikko V: "Veikkaan että Kalevi on suunnitellut kirjoittavansa Marskin elämästä omaa versiota Mannerheimin elämästä sekä hänen Päämajan aikaisesta elämästään."
Eihän toki mitään moista voisi olla ajateltavissa.
Markkinoin omakustannuskirjoittajien mm.Erkki Hautamäen "Suomi myrskyn silmässä" -kirjaa ja vaimoni Marjatan "Lottovoitto"-romaania, sekä olen kustantanut pari uusiopainosta.
Minulla on netissä verkkokaupan kirjavälitys ja kammariantikwaari.
Talvisodan tapahtumien avaaminen juontaa "kunniavelastani" isälleni,
Aate Matias Hautamäen viimeinen taistelu
s.1916, k.15.2.1940.
Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta
14.2.1940
Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.
15.2.1940
Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.
Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.
Minä olin tuollon 2 v. 6 kk.
Se siitä.
Kalevi K. :"Minä olin tuollon 2 v. 6 kk."
Off-topic asia: Jos on olemassa joku taivas, jossa on joku Jumala, hän ei tule ikinä antamaan anteeksi tämän maailman ”herodeksille” sitä, mitä he ovat tämän maailman lapsille tehneet…
Kiitos Tuula.
Sattumoisin ostin Loimaan S-maketista, kesätorpalla käydessäni ko CD:n ja kotimatkalla Turkuun se soi autossa.
Perheessämme pojan poika Elias 1 v 9 kk on just sen ikäinen kuin minä (vaarinsa) olin talvisodan syttyessä.
Viimeksi viikonvaihteessa kesätorpan portailla istui sylissäni "talvisodan aikainen pieni poika"; energinen pellavapää jolla on elämä edessään ja lauloimme marakattien viestiyhteyksistä: Elefantti vanha setä kommervenkit keksii. Häntä pannaan toiseen korvaan ja toinen kärsää käyttää... No, eihän siitä häävi telefooni tullut... On pakko kysyä, että minkälaista Eirooppaa ja globaalia maailmaa hänen vastaanotettavakseen tässä ajassa rakennetaan?
Siinä asiassa, että mm. Mannerheim olisi pitänyt yhteyttä Kremliin, kun Englanti ja Ranska olivat "jakaneet pois" osia Tsekkoslovakiasta ja kun Molotov ja Ribbentrop jakoivat Puolan ja Balttian, ei ole ihmeellistä. Saksan tiedettiin olevan kiinnostunut "Lebensraumista" idässä. Brittien ja Ranskan tiedettiin suosivat Hitlerin ja Stalinin sotaa ennen omaa sodan julistusta. Mutta Puolan takeet sitoivat niitä. Tuo sota oli kuitenkin osin "muodollisuus."
Se oli täysin normaalia, tavanmukaista, että Hitlerin valtaan noususta lähtien Suomi yritti sijoittaa itsensä odotettuun tulevaisuuteen. Muttei se vaatinut salakähmäisiä tapaamisia rajalla. Käytössä olivat edustustot, jopa sodan alun jälkeen "puolueettomat," kuten Ruotsi ja Sveitsi, Portugali. Kaikkialla oli suurstategiaa ymmärtäviä poliitikkoja, virkamiehiä, yritysjohtajia, joista mm. Wallenberg oli kaikkia kuuntelu- ym -everstejä tärkeämpi, myös Suomelle.
Mutta loppujen lopuksi Suomen asioista päätti, kuten Tuula sanoo, pieni määrä henkilöitä: Roosevelt, Stalin ja Churchill, ensin Teheranissa ja Jaltassa. Potsdamissa Truman, Atlee ja Ranska tulivat mukaan. Siinä ei Mannerheimilla ollut sanottavaa, ei muillakaan Suomessa, missä vain "mukauduttiin," kuten myöhemmin, kun DDR:n kautta Euroopan jako tunnustettiin. Se oli jo oma päätös, tai oma törppöily.
Jos palataan alkukirjoituksen kohtaan eversti U-A. Käkösen lausumaan:
“Historian tutkijoille, jotka etsivät vain arkistoista totuutta tuon ajan tapahtumista, haluaisin sanoa, että se on täysin toivoton yritys. Papereista ei kaikki selviä, Niitten henkilöitten joukko, jotka lopulta vastasivat maamme valitsemasta suunnasta, on varsin pieni."
.. eli "vastasivat maamme valitsemasta suunnasta... ei niin kuin Järvinen asian kääntää: "Roosevelt, Stalin ja Churchill, ensin Teheranissa ja Jaltassa. Potsdamissa Truman, Atlee ja Ranska tulivat mukaan. Siinä ei Mannerhe.." Toisaalta, kyllä päättivät Suomen sotaan syylliseksi ja suomalaiset sotarikollisiksi. Miksi talvisotaa ei saanut ottaa esille Pariisin rauhansopimukseen liittyvänä asiana?
On huomioitava myös mitä Käkönen on lausunut lehtiartikkelissa: "Kyllä kuva Suomen historiasta muuttuu, kun tuon ne paperit!", Käkönen selittää artikkelissa. Mutta kertoo saaneena ilmoituksen, että laatikot on luovutettu Ruotsin sota-arkistoon, eikä hän saa niitä ulos...ja Käkönen kertoo, että arkistolla on valtuuskunta ja sen jäsenistä oli elossa vielä
vuonna 1970 insinöörieversti Runar Bäckström...Mutta "huulet sinetöitynä" ja salaisuus on jatkunut,,, Miksi?
Kirjansa "Miehityksen varalta" esittelystä lainaus: "Eversti U.A. Käkönen toimi sodan aikana Mikkelissä tiedustelutoimisto 1:n päällikkönä ja heti sodan jälkeen paitsi koko tiedustelun päällikkönä myös Marsalkka Mannerheimin määräämissä vastavakouluun liittyvissä erikoistehtävissä." Esimerkiksi (Mannerheimin luvalla) Valvontakomission puhelimia kuunneltiin. Näin tiedottaa rauhanajan tiedustelu-upseeri majuri Erkki Hautamäki viestissään.
Tuo "Mannerheimin lupa" Valvontakomission kuunteluun hotelli Tornissa oli ehkä enemmänkin komission brittiosan lupa. Asioita järjestettiin osana Stella Polarista, kun siis mahdoliseen vastarintaan NL:n miehityksen varalta myös valmistauduttiin.
Englanti oli Tanskan ja Norjan "vapauttaja," vastuussa demarkaatioista pohjoisessa, ml. Suomessa, missä Ruotsi sitä auttoi. Mannerheim oli koko sodan ajan viestiyhteydessä britteihin ja liittoutuneisiin, tunsi lienee hyvin nämä valmistelut.
Pulma nyt oli siinä, että muodollisesti tuo brittirooli oli heikko. Sillä oli Helsingissä heikohko III luokan pieni lähetystö, kun NL:lla oli supersuuri joukko väkeä, sen toiseksi suurin lähetystö kaikista koko maailmassa. Vain USA:ssa se piti väkeä enemmän.
Eli kun Mannerheim meni Portugaliin hoitamaan terveyttään, hänet pantiin myös turvaan, jos käyttöä olisi tullut myöhemmin.
Tiedettiinkö Suomessa mitään NL:n ja Saksan salaisista neuvotteluista kesäkuussa v. 43 ennen Kurskin taistelua? Liddel Hart mainitsee niistä muistelmistaan ja Wolfgang Leonhard kertoo kirjassaan Vallankumous karkoittaa lapsensa, että saksalaiset kommunistit valmistautuivat ideologiseen takinkääntöön, jos aselepo solmittaisiin?
Varmasti Mannerheimilla oli viestiyhteyksiä, joista ei virallisesti puhuttu. Kysymykset, miksi Sorokan rataa ei katkaistu ja miksi Mannerheimiä ei haluttu syyttää vuosina 1945-46, ovat kuitenkin melko helposti vastattavissa ilman oletuksia jostakin nimenomaisesta sopimuksesta. Stalin yksinkertaisesti tiesi Mannerheimin yksinkertaisesti tietävän, viimeistään vuonna 1942, että Saksa ei voita sotaa.
Jari-Pekka V: "Stalin yksinkertaisesti tiesi Mannerheimin yksinkertaisesti tietävän, viimeistään vuonna 1942, että Saksa ei voita sotaa."
Tuskin kukaan tiesi, Mannerheimikaan, talvisodan ratkaisuvaiheissa sitä että Saksa ei voita sotaa...
Tämän kysymyssarjan puitteissa näyttää olevan keskustelijoiden taholla erittäin VAIKEAA myöntää sitä, että Mannerheimin n. 30 vuoden palvelusjalta tsaarin armeijan upseerina oli entisissä upseeritovereissaan, jotka orientoituivat puna-armeijan johtotehtävissä olisi ollut yhteyshenkilöitä, mm. marsalkka Boris Shaposnikov, eli Vilho Tahvanaisen "Erikoistehtävä" -kirjassa esitelty "Irina". kts. http://www.promerit.net/2012/05/marsalkka-shaposni... (En siirrä pitkää tekstiä tähän)
Miksi tämä asia on niin VAIKEAA pohtia perusteellisesti, muutoin kuin tyrmäämällä puheet jo kättelyssä.
Venäläiset jo NL:n vuosina on rehabilitoineet oman hirmuhistoriansa uhreja; Suomessa ei edes kansalaistasolla tosiasioiden julkistamiseen kyetä; me kai haluamme pysyä kansakuntana Pariisin rauhansopimuksen 1947 allekirjoittavaltioiden määrittämänä SOTARIKOLLISENA.
Ei minulle tuota mitään vaikeuksia myöntää tuollaisten mahdollisuuksien olemassaoloa. Sitä en kylläkään ymmärrä, miksi Sorokan radan ja Mannerheimin sotasyyllisyyden melko yksinkertaisissa kysymyksissä v ä l t t ä m ä t t ä tarvitsisi pohtia mitään ennen vuotta 1942 sattunutta.
Jotkut kansan tuntemat johtajathan tarvittiin viemään sodasta rauhaan, ja tietenkin niin Mannerheim kuin Paasikivikin sopivat venäläisille paremmin kuin muut.
Jari-Pekka V: "... miksi Sorokan radan ja Mannerheimin sotasyyllisyyden melko yksinkertaisissa kysymyksissä v ä l t t ä m ä t t ä tarvitsisi pohtia mitään ennen vuotta 1942 sattunutta."
Kysymykset mielestäni ovat ajassaan olevia, mutta jos ja kun keskustelijat laventavat viesteissään aihealuetta monien eri historiantutkijoiden "selluloosaksi", onko SE KYSYMYKSEN vika?
Monet viestittäjät vastaavat kysymyksiin joita ei ole alkukirjoituksessa tehty.
Tottahan toki me kysymysten laatijat "kaivamme" kansalaismielipidettä KYSYMYKSISSÄ esitetyistä aiheista - historiastamme.
Sotapolitiikka ja sodankäynti eivät ole yksikertasia asioita; Sopimuksia, juonittelua, petosta, tuhoa ja raakuutta ja tapahtumien "sylttytehtaat" ovat peittäneet jälkensä erittäin tehokkaasti.
Niin kuin eversti U.A. Käkönen on todennut: "Historian tutkijoille, jotka etsivät vain arkistoista totuutta tuon ajan tapahtumista, haluaisin sanoa, että se on täysin toivoton yritys. Papereista ei kaikki selviä. Niitten henkilöiden joukko, jotka lopulta vastasivat maamme valitsemasta suunnasta, oli varsin pieni."
Mielestäni näitä saatavilla olevia tiedon "kiviä" on käänneltävä kiihkoilematta.
"Virallinen" Suomi on 70-vuoden ajalta salannut ja peitellyt asiakirjoja, dokumentteja, TK-kuvia jne. Mitä se kertoo?
"Jari-Pekka V: "Stalin yksinkertaisesti tiesi Mannerheimin yksinkertaisesti tietävän, viimeistään vuonna 1942, että Saksa ei voita sotaa."
Tuskin kukaan tiesi, Mannerheimikaan, talvisodan ratkaisuvaiheissa sitä että Saksa ei voita sotaa..."
Mannerhein oli varma asiasta vierailtuaan kesällä 1942 Saksassa vastavierailuna Hitlerin syntymäpäivävierailulle. Sen tiedämme vierailun jälkeen käydyistä keskusteluista Suomessa.
Ratkaisevat päätökset Lenigradin säilyttämisestä ja erityisesti Muurmannin radan jättämisestä rauhaan tehtiin syksyllä 1941. Mannerheim määräsi hyvin edenneen hyökkäyksen Sorokkaan pysäytettäväksi.
Syy Sorokan hyökkäyksen pysäyttämiseen oli länsivaltojen painostus. Tuolloin jäämeren huoltoreitti oli liittoutuneille keskeinen, myöhemmin avattiin uusia. Arkangelin satama jäätyi talvella, Muurmansk ei. Muurmannin radan katkaisu syksyllä 1941 olisi katkaissut suuren osan USA:n tuesta Neuvostoliitolle talvella 1941-1942 eli kriittiseen aikaan.
Ei Mannerheimin tarvinnut syksyllä 1941 "tietää" Saksan häviöstä. Mutta Suomen johtajilla oli tietty oletus suursodan etenemisestä. Ensin Saksa lyö Neuvostoliiton ja sitten länsivallat Saksan. Siksi Mannerheim halusi pitää riittävästi etäisyyttä Saksan tavoitteisiin ja pitää kädet vapaina eri suuntiin. Kaukonäköisyyttä.
Kyllä Muurmannskin rata oli Neuvostoliitolle ensijaisesti elintärkeä. Miksi sitä on niin vaikea ymmärtää?
Historiasta on poimittavissa yksi viisaus. Yhdysvaltojen kolmas presidentti Thomas Jeffersson tiesi jo kertoa että pankkilaitos on vakavampi uhka turvallisuudelle kuin vakinaiset armeijat.
Kirjoita kommentti
Kommentoi 24 kommenttia